Beyond Growth -konferenssi etsi luonnon rajoja kunnioittavaa taloutta

Tämän viikon maanantaista keskiviikkoon europarlamentissa järjestettiin poikkeuksellisen suuri ja merkityksellinen konferenssi, joka tavoitteli suuntaa Euroopalle kohti luonnolle ja ihmisille kestävää taloutta. Tuhansia osallistujia paikan päälle ja tuhansia etäosallistujia lisäksi kerännyt tapahtuma oli 20 europarlamentaarikon sekä kansalaisjärjestöyhteistyötahojen iso voimainponnistus. Paikalla oli paljon tutkijoita, kansalaisjärjestöjen edustajia ja muita talouden kestävyydestä kiinnostuneita toimijoita. Olin yksi konferenssin järjestäjistä ja vastuussa teollisuuden tulevaisuutta koskevan paneelin järjestämisestä. Puhujina oli alan johtavia tutkijoita, aktivisteja ja myös komission ja parlamentin puheenjohtajat Ursula von der Leyen ja Roberta Metsola. Samalla kun tilaisuus järjestettiin europarlamentissa, konferenssin sisältö myös haastoi Euroopan unionia ja sen jäsenmaita.

Keskeinen ajuri kokouksen takana oli tarve määritellä talouden suuntaa hokemia syvällisemmin ilmastokriisin, luontokadon, luonnonvarojen ylikulutuksen sekä ihmisten ja maiden välisen taloudellisen eriarvoisuuden ratkaisemiseksi. Pelkästään talouskasvun käsitteen ympärille rakennettu talous ei voi enää olla tavoitteemme, sillä talouden tavoitteiden ja niitä määrittävien mittarien on kunnioitettava fysikaalisia reunaehtoja: luonnon kantokyvyn rajat määrittelee talouden kestävyyttä ja samalla ihmisten välisen eriarvoisuuden luomat ongelmat on ratkaistava. Talouskasvu itsessään ei voi mitata sitä onko taloutemme kestävää ihmisille ja luonnolle kun sen kautta ei voi esimerkiksi arvioida ilmastonmuutoksen hillitsemisen toteutumista. Osalle konferenssin osallistujista degrowth-ajattelu on tärkeää, toisille talouskasvun absoluuttinen irtikytkentä luonnonvarojen kulutuksesta tai uudet hyvinvoinnin toteutumista talouskasvua paremmin kuvaavat talouden mittarit. Yhdistävänä tekijänä oli ymmärrys siitä, että ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävä kehitys ei voi toteutua, jollei taloutemme ja sitä ohjaava politiikkamme kykene näitä reunaehtoja noudattamaan kunnolla.

Euroopan unioni tavoittelee komission green deal eli vihreän siirtymän ohjelmalla kestävää taloutta ennen kaikkea vihreiden investointien kautta: ne ohjaavat teollisuutta ja muuta taloutta luomaan hyvinvointia ja työpaikkoja hiilineutraalisuutta edistävillä ilmastoratkaisuilla. Näitä ratkaisuja tarvitaan. Silti on myös muistettava, että vihreät investoinnit eivät riitä kestävään talouteen: ylikulutamme maapallomme luonnonvaroja tavalla, joka kiihdyttää lajien massasukupuuttoaaltoa ja ekosysteemien romahtamista.

Vihreän siirtymän nimissä ajetaan myös luonnolle haitallisia tavoitteita, kuten hämmentävän epätoivoiset yritykset viherpestä neitseellisiä raaka-aineita hyödyntävää ja vääjäämättä luontohaittoja aiheuttavaa kaivosteollisuutta ”vihreäksi siirtymäksi”. Osa vihreän siirtymän ”ratkaisuiksi” markkinoiduista politiikkatoimista on itse asiassa luonnolle haitallisia. Mikään määrä vihreitä investointeja, edes niitä jotka kohdistuvat puhtaisiin teknologioihin ja puhtaaseen energiantuotantoon tai digitalisaatioon ja automatisaatioon, ei yksinään korjaa talouttamme ympäristölle kestäväksi. Tarvitaan myös kiertotaloutta, kierrätystä ja tuotteiden kierrätettävyyttä. Tarvitaan myös haitallisen kulutuksen ja ympäristön saastuttamisen lopettamista, kuten nopeaa fossiiliseen energiaan nojaavan talouden alasajoa, luonnonvarojen ylikulutuksen lopettamista tai muovisaastuttamisen lopettamista. Siksi myös sitä mitä, kuinka paljon ja miten kulutetaan ja tuotetaan on muutettava.

Esimerkiksi EU-komission kriittisten raaka-aineiden strategia ei tätä tunnista, vaan suhtautuu aivan liian myönteisesti kaivosteollisuuden rooliin vihreässä siirtymässä ja jopa pyrkii nopeuttamaan niiden luvitusta ympäristöriskien ja luontohaittojen uhalla. Tällainen ei ole vihreää, ei strategista autonomiaa, ei kestävää eikä mitään siirtymää vaan vanhan suuryritysten raaka-aineiden hyödyntämistä tukevan voimapolitiikan ja kolonialistisen resurssipolitiikan jatkumista. Meidän on saatava enemmän jalostusarvoa ja taloudellista hyötyä vähemmästä määrästä raaka-aineita paremmalla kierrätyksellä. Eikä todellakaan viherpesun nimissä vauhdittaa luontokatoa ja puhtaiden vesien tai luonnon tuhoutumista Suomessa, Euroopassa tai maailmalla. On myös varmistettava, että luonnonvarojen kestävyyden varmistamisen lisäksi niiden käytöstä hyötyy myös taloudellisesti paikallinen väestö ja että niiden hyödyntämistä ei tehdä alkuperäiskansojen oikeudet tai muutoin paikallisen väestön hyvinvoinnin sivuuttaen.

Viime vuosikymmeninä absoluuttinen köyhyys on maapallollamme vähentynyt. Silti samaan aikaan yhä suurempi osa vauraudesta kasautuu kasvavasti maailman rikkaimman 1 prosentin käsiin. Viimeisen kahden vuoden aikana maailman rikkain 1% on rikastunut yhteensä kaksi kertaa enemmän kuin koko muu maapallon väestö yhteensä. Puolet viimeisen 10 vuoden ajan vauraudesta on kertynyt heidän käsiinsä. Samaan aikaan kasvavan inflaation oloissa iso osa maailman väestöstä on menettänyt tulotasoaan suhteessa elinkustannuksiin. 820 miljoonaa ihmistä maailmalla, eli noin 10 prosenttia väestöstä, kärsii aliravitsemuksesta ja nälästä. Julkisten talouksien leikkaussuunnitelmat uhkaavat pahentaa tilannetta. On selvää, että tällainen talouskehitys ei palvele demokratian ja ihmisten välisen tasa-arvon tulevaisuutta vaan on omiaan lisäämään konflikteja, eriarvoisuutta sekä ihmisten ja maiden välisiä jännitteitä. Siksi tarvitaan myös kansainvälisiä ja eurooppalaisia pelisääntöjä sille miten tulonjako palvelee koko ihmiskuntaa ja talouden toimeliaisuutta oikeudenmukaisesti.

On selvää, että kansainvälinen talous ei ole nykyisellään luonnolle ja ihmisten yhdenvertaisuuden tavoitteelle oikeassa asennossa. Siksi on tärkeää käydä keskustelua siitä miten taloutta voidaan muuttaa ihmiselle ja luonnolle kestäväksi ja varmistaa, että tällaisessa murroksessa työtä, hyvinvointia ja osallisuutta riittää kaikille ihmisille. Se tarkoittaa siirtymistä talouteen, jossa mitataan muitakin asioita kuin pelkkää talouden koon kasvua. On mitattava ennen kaikkea talouden luontokestävyyttä ja ihmisten hyvinvoinnin parantamista. Silloin talous palvelee ihmiskunnan yleisen edun päämäärää. Sen takia tällaiset konferenssit päättäjien, kansalaisjärjestöjen ja laajemman yleisön kesken ovat tärkeitä unilukkareita tulevaisuuden politiikan suunnan muuttamiselle.

On aidon muutoksen aika, jossa ihminen luo hyvinvointia itselleen ja yhteiskunnalle luontoa kunnioittaen ja sen kanssa kumppanuudessa, ei sitä riistäen tai hyödyntäen kestämättömästi. Tavoitteena on oltava köyhyyden poistaminen, riittävä toimeentulo ja osallisuus kaikille sekä ihmisten välinen yhdenvertaisuus.