- 29.07.2011

Lisää avoimuutta ja demokratiaa

Turun Sanomat 29.7 2011

Norjan järkyttävä terroriteko on herättänyt laajaa keskustelua koko läntisessä Euroopassa yhteiskuntiemme tilasta. Jos tällaista voi tapahtua rauhallisessa ja hyvinvoivassa Norjassa, ei periaatteessa yksikään maa ole suojassa.

Isku poikkesi Suomessakin tapahtuneista koulusurmista sikäli, että tekijälle iskulla oli selvä poliittinen tavoite. Julmuutta korostaa se, että kohteena oli hallitusvaltaan kohdistetun pommi-iskun lisäksi poliittinen nuorisoleiri, jossa osallistujat olivat teini-ikäisiä.

Ajassamme on jotain hyvin huolestuttavaa, kun vuoropuhelun sekä toistemme kunnioittamisen sijaan vihapuhe ja ääri-ilmiöt valtaavat alaa. Vielä huolestuttavampaa on se, että netissä yhä yleisemmät vihapuheet voivat muuttua äärimmäisessä tapauksessa tällaiseksi käsittämättömäksi väkivallan teoksi.

Anders Behring Breivik liitti itsensä erityisesti verkossa viime vuosina kasvaneeseen islamvastaiseen liikkeeseen, johon eri maiden äärinationalistit samaistuvat. Tämä liike perustelee enemmän tai vähemmän kaikkia läntisen Euroopan ongelmia maahanmuutolla islamilaisista maista.

Suomessakin äärinationalistit tarjoavat helppoja vastakkainasetteluja ”me” vastaan ”ne” aikana, jolloin monet ihmiset kokevat epävarmuutta työpaikastaan ja arjen hyvinvoinnistaan. Keskustelu talouden ja työllisyyden ongelmista siirretään väestöryhmien väliseen vastakkainasetteluun.

Oikeusvaltiossa jokaiselle ihmiselle kuuluu samat perusoikeudet ja velvollisuudet riippumatta siitä, mihin väestöryhmään hän kuuluu. Silti äärinationalistit haluavat todellisten ratkaisujen sijaan puhua vain islamin ”uhasta” tilanteessa, jossa Suomessa on islaminuskoisia alle prosentti väestöstä.

Sananvapauden piiriin kuuluu kriittinen keskustelu esimerkiksi maahanmuutosta. On kuitenkin eri asia puhua maahanmuuttoon liittyvistä käytännöistä kuin vihapuheella leimata kokonaista väestöryhmää.

Tällainen ajattelu, jossa rakennetaan tarkoituksella eri kulttuurien välistä törmäystä, on pohjoismaiselle perinteelle vieras. Suomi on menestynyt siltojen rakentajana ja lääkärinä, ei konfliktien kärjistäjänä.

Vihan leviäminen on estettävä. Demokratia, avoimuus ja suvaitsevaisuus eivät ole itsestäänselvyyksiä. Siksi nyt tarvitaankin koko yhteiskunnan sitoutumista demokratian ja oikeusvaltion vahvistamiseen sekä vapauden ja ihmisoikeuksien kunnioittamiseen.

Päättäjillä ja puolueilla on erityinen vastuu tukea omalla toiminnallaan rauhanomaista, suvaitsevaista ja ihmisoikeuksia kunnioittavaa vuoropuhelua erilaisten ajattelutapojen välillä.

Norjan pääministeri Jens Stoltenberg on korostanut, että kriisin hetkellä norjalaisten on pidettävä yhtä. On puolustettava avointa ja vapaata yhteiskuntaa sekä käytävä vapaata keskustelua teon syistä. Tarvitaan lisää avoimuutta ja lisää demokratiaa, Stoltenberg sanoi viisaasti.

Terroristiset teot, tulivat ne miltä taholta tahansa, pyrkivät usein juuri rajoittamaan vapaiden yhteiskuntien avoimuutta luomalla pelkoa ja tarvetta lisätä turvallisuutta. Pelolle ei saa antaa periksi.

Terroriteot ovat yhtä tuomittavia ja yhtä vastustettavia, oli taustalla mikä tahansa ääritaho. Terroria vastaan on toimittava puolustamalla juuri niitä avoimen ja demokraattisen yhteiskunnan arvoja, joita vastaan teko on suunnattu.

Myös pohjoismainen yhteiskunta on haavoittuvainen, jos viha valtaa alaa yhteiskunnallisessa keskustelussamme. Mikään turvallisuuskoneisto ja valvonta ei voi yksinään estää kaikkea väkivaltaa.

Tarvitsemme laajaa keskustelua tällaisten tekojen syiden ehkäisemiseksi. On myös löydettävä keinoja vahvistaa yhteisöllisyyttä, toistemme ymmärtämistä ja jokaisen ihmisen ihmisarvon kunnioittamista.