Suomessa on ymmärretty green deal eli ”vihreä siirtymä” väärin – ja sillä voi olla kohtalokkaita seurauksia taloudellemme

Suomessa on ymmärretty Euroopan unionin green deal -ohjelma pahasti väärin. Poliitikot ovat tässä maassa yli puoluerajojen varoitelleet jo vuosia, että ei sovi tavoitella EU:n ilmastopolitiikan päämääriä liian innokkaasti koska se voi aiheuttaa haittaa taloudellemme ja teollisuudellemme. Media mielellään näitä kysymyksenasetteluja toistelee, koska jännitteet kiinnostavat ihmisiä. Uusissa ilmastolakihankkeissa nähdään lähinnä uhkia, eikä nähdä sitä että kysyntä niille todellisuudessa tulee markkinoilta. Samaan aikaan osa puolueista leimaa parhaillaan Suomessa jo tapahtuvaa energiamurrosta ”sattumasähkön” vauhdittamiseksi ja yrittää siirtää syytä Putinin ja Venäjän geopoliittisen vaikuttamisen aiheuttamista shokeista energiamarkkinoilla vihreän siirtymän syyksi.

Tämä ei ole vain typerää ja faktuaalisesti virheellistä vaan suorastaan vaarallista Suomen talouden tulevaisuudelle. Pahimmillaan tämä väärinymmärrys voi aiheuttaa Suomelle mittavaa vahinkoa taloutemme ja teollisuutemme jäädessä jälkeen siinä historiallisessa uusteollistumisen murroksessa, minkä keskellä maailmanmarkkinat jo nyt ovat ilmastotavoitteiden muuttuessa valtavirraksi.

Tässä kirjoituksessa käyn läpi asioita siitä kokemuksesta, mitä olen saanut toimittuani europarlamentin vihreän ryhmän teollisuusvaliokunnan (joka vastaa myös energiapolitiikasta) vastaavana nyt 4 vuotta ja sinä aikana olen tavannut lukuisia maailman johtavia tutkijoita, asiantuntijoita, edelläkävijäyrityksiä ja sijoittajia.

Olen tämän kokemuksen myötä vakuuttunut siitä, että markkinat ja yritykset siirtyvät jo nopeampaa uuteen ympäristökestävään maailmantalouteen kuin mitä poliitikot ja äänestäjät ymmärtävät. Suurin ongelma Suomenkin tulevaisuudelle on se, että puolustaessaan jotain menneen maailman käsitystä teollisuuden kilpailukyvystä Suomen poliitikot – kuvitellessaan saavansa sillä vaaleissa kansansuosiota – voivat aiheuttaa merkittävää haittaa juuri Suomen teollisuudelle ja työpaikoille.

Mitä green deal oikeasti on?

Euroopan unioni on toteuttanut nyt green deal -ohjelmaansa jo kolme vuotta. Sinä aikana maailma ympärillä on muuttunut paljon, ja kaikki tämä muutos on vain korostanut ohjelman merkitystä. Suomessa green deal on käännetty jostain käsittämättömästä syystä ”vihreäksi siirtymäksi”. Aikani tätä käännöstä yritin vastustaa, mutta se näyttää olevan jo vakiintunut. Sanapari on huono kuvaamaan sitä mitä EU tekee ja mitä maailmanmarkkinoilla tapahtuu. Green deal lainaa ajatuksensa Franklin D. Rooseveltin New deal -ohjelmasta 1930-luvulta.

New deal oli ohjelma, jolla Yhdysvallat nostettiin julkisten investointien avulla ylös lamasta ymmärtämällä julkisen kysynnän rooli talouden uudistamisessa, työllisyyden nostamisessa, teollistumisen vauhdittamisessa sekä ylipäätään hyvinvoinnin rahoittamisessa. New deal pyrki etsimään uutta sopimusta ihmisten ja valtion välillä lisäämällä osallisuutta ja hyvinvointia tulevaisuuteen katsovalla investointipolitiikalla.

Siitä tässäkin on kysymys. Green deal ei siis ole oikeastaan ympäristö- tai ilmastopolitiikkaa. Se on talous- ja teollisuuspolitiikkaa.

Se on sen suunnan haistamista mihin maailmantalous on menossa ja sen varmistamista, että ilmastopolitiikkaa tehdään Euroopassa ennen kaikkea vahvasti teollisuuden ja työllisyyden vahvistamisen sekä sitä kautta hyvinvointivaltion tulevaisuuden rahoittamisen näkökulmasta.

Suomessa sanapari vihreä siirtymä on antanut kaikille niille voimille, jotka selkärankareaktiona vastustavat kaikkea mitä vihreät puolueena edustaa, mahdollisuuden leimata vihreän siirtymän jotenkin teollisuuden ja talouden tulevaisuuden vastaisena hankkeena. Se, mitä nämä puolueet tällä lyhytnäköisellä kikallaan voivat saavuttaa, on jarruttaa Suomen talouden ja teollisuuden kykyä sopeutua ja menestyä teollisten markkinoiden uusjaossa kiertotalouden ja ympäristökestävyyden aikaan. Se on Suomelle hyvin haitallista. Olenkin havainnut etenkin energia- ja teknologiateollisuuden sekä Elinkeinoelämän Keskusliiton myös pelästyneen tätä ilmapiiriä ja aktivoituneen eduskuntavaalien alla vihreän kasvun ohjelmallaan.

Euroopan green deal ei ole oikeastaan edes lähtöisin poliitikoilta vaan markkinoilta. Eri alojen yritykset ovat jo vuosikausia vaatineet poliiitikoilta tiukempaa ilmastosääntelyä, koska se on tapa tehdä edelläkävijyyteen ja TKI-toimintaan panostavan yritystoiminnan kannattavaksi suhteessa jarruttavaan. Kyse on siis markkinoiden luomisesta sääntelyn avulla, mistä EU:n teollisuuden päästökauppa on erinomainen esimerkki. EU on niin iso toimija, että kun se asettaa normeja vaikkapa autojen päästövähennyksille, siirtyy koko teollisuus tuottamaan sen normien mukaisia autoja kaikkialle maailmaan pienellä viiveellä. Olennaista tässä on se, että useimmilla aloilla Euroopan teollisuuden kilpailukyky on silloin parempaa suhteessa vaikkapa aasialaisiin kilpailijoihin kun tuotteille asetetaan ympäristövaatimuksia. Ympäristösääntely, kuten myös hiilirajamekanismi, ovat samalla myös ”hyvää protektionismia” sillä se ylläpitää vapaakaupan periaatteita mutta samalla asettaa sellaisia tasovaatimuksia, joka kannustaa teollisuusyrityksiä uuden osaamisen käyttöönottoon. Tällaisessa maailmassa Suomen teollisuuden kannattaa olla edelläkävijä, kuten esimerkiksi Wärtsilä on maailman puhtaimpien merenkulun ratkaisujen kehittäjänä. Kotimarkkinoista kannattaa tehdä valtava tuotekehityslaboratorio oman teollisuutemme viennin potentiaalin ja maailmanmarkkinoiden avaamiseksi. Sitä vauhdittaa EU:n 95 miljardin euron tutkimusohjelman Horisontti Euroopan valjastaminen tukemaan uutta tuotekehitystä ja tutkimusta juuri maailmantalouden suurten murrosten aloilla.

Mutta kiinnostavaa on tosiaan siis se, että EU ei ole enää veturi tässä maailmantalouden siirtymässä, vaan markkinat ovat. Niiden vauhti on jo kovempaa kuin sääntelyn, joka seuraa perässä.

Maailmanmarkkinat murroksessa: energiamurros siirtää talouden uuteen

Mitä on siis tapahtumassa? 2020-luvun talous on valtavassa murroksessa: ennen kaikkea isot kansainväliset sijoittajat ovat havainneet omien rahojensa olevan vaarassa, jollei he siirrä niitä nopeasti ympäristölle kestäviin kohteisiin. Ilmasto- ja luontokriisi ovat edenneet tieteentekijöiden varoituksista maailmantalouden todellisuuteen. Hiilikuplan vaara on todellinen, sillä fossiilienergiassa olevat varat ovat vaarassa muuttua jo muutamassa vuosikymmenessä taseiden alaskirjaukseksi.  Koska etenkin energiamarkkinoilla investointeja tehdään vuosikymmenien perspektiivillä, rahat siirtyvät nyt nopeaan tahtiin.

Samaan aikaan ympäristöteknologiat ovat massatuotteistumisen myötä muuttuneet todella edullisiksi. Etenkin aurinko- mutta myös tuulivoiman tuottavuuskehitys on ollut huomattavasti nopeampaa kuin rohkeimmatkaan analyysit ennustivat 2010-luvun alussa. Kansainvälinen energiajärjestö IEA arvioi aurinkoenergian tuotannon kasvaneen 22% vuonna 2021 (3,6% maailman sähköntuotannosta) ja jatkavan kasvuaan 25% vuodessa vuoteen 2030 mennessä, eli globaalisti kolminkertaistuvan. Tämä on linjassa IEA:n 2050 hiilineutraalisuusskenaarion kanssa. Tuulivoima kasvoi globaalisti vuonna 2021 17%. Sen vuosittainen kasvu tuplaantuisi vielä tästä, jos IEA:n skenaario toteutuisi. Ennakkotiedot kertovat kasvun vauhdittuneen vuonna 2022.

Globaali energiantuotanto siirtyy hurjaa vauhtia uusiutuviin, eikä murros rajoitu energiaan: samalla tavat tuottaa muita teollisuustuotteita muuttuu, sähköistyminen ja vety korvaa fossiileja sekä kiertotaloustuotteet ja resurssitehokkuus valtaavat markkinoita. Muutos on nopeampi kuin kukaan näki vielä 10 vuotta sitten. Euroopan unioni ei ole ainoa, joka pyrkii vauhdittamaan tätä murrosta. Yhdysvallat ilmoittautui kisaan Bidenin ilmastorahoituspaketilla (inflation reduction act), joka on hyvin mittava. Suomessa siitä on uutisoitu lähinnä koska se edellyttää tiettyä kotimaisuusastetta investoinneilta, mutta olennaista on ymmärtää sen olevan Yhdysvaltain ilmoittautuminen kilpailuun teknologiajohtajuudesta ympäristöosaamisessa.

Näitä mahdollisuuksia on kaikilla aloilla, eikä esimerkiksi maa- ja metsätalouden kannata jäädä sivuun tuotekehityksen, jalostusarvon nostamisen, hiilinielujen kasvattamisen ja ympäristökestävyyden lisäämisen markkinoilta. Sillä lopulta ei enää muutaman vuosikymmenen kuluttua ole olemassa enää muita markkinoita. Suomessa poliittiset puolueet Keskustan tavoin ovat tottuneet siihen, että riittää kun ne käyttävät valtakunnan politiikan voimaansa pestääkseen puhtaaksi elinkeinojen ympäristövaikutuksia ja antavat näille oman tukensa. Enää maailma ei toimi niin. Muutoksen taustalla ei ole EU vaan maailmanmarkkinoiden muutos. Markkinoille ei voi enää valehdella ja väittää jotain ympäristökestäväksi, joka sitä ei ole.

Suomessa tehtiin valtava meteli siitä kuinka EU:n kestävän rahoituksen taksonomia asettaa vaatimuksia metsätaloudelle, jotta se saisi EU:n ympäristömerkinnän. Se miten tästä Suomesta meuhkattiin antoi ymmärtää että kyseessä olisi jokin Brysselin ilkeä keksintö metsätaloutemme päänmenoksi. Tämä on iso väärinymmärrys, osin tietenkin jarruttavien lobbareiden tarkoituksella tekemä. Ei taksonomia ollut EU:n keksintö vaan markkinoiden toive: kansainväliset sijoittajat olivat jo siirtämässä rahojaan ympäristökestäviin kohteisiin mutta esittivät toiveen EU:lle, että sen tulisi luoda jonkinlainen luokittelu sijoitusten ympäristökestävyyden varmistamiseksi ja viherpesun välttämiseksi. Sijoittajat siis halusivat avoimella tiedolla ja raportoinnilla varmistaa, että kyseiset sijoituskohteet toimivat kuten väittävät. Suomessa tähän suhtauduttiin kuten perinteisesti on tapana: aivan kaiken suomalaisen metsätalouden tulisi päästä taksonomian piiriin, jollei muuten niin madaltamalla kynnystä edelläkävijähankkeiden määrittelystä ja tekemällä luokittelusta viherpesua. Se, mihin tällainen toimintatapa johtaa, on bulkkituotannon ja ympäristöhaitallisempien toimintatapojen suosimiseen toiminnan ympäristötehokkuuden parantamisen ja uusien investointien houkuttelemisen sijaan. Eli yksinkertaisesti suomalaiset poliitikot lobbasivat sen puolesta, että minkään ei tarvitse Suomen metsätaloudessa muuttua ja mikään ympäristön kannalta parempi käytäntö ei ansaitse uusia sijoituksia. Tällainen politiikka pysäyttää tuottavuuskehityksen ja on siten vain alalle haitallista. Tämä olisi tärkeää ymmärtää, sillä markkinat ja ostajat eivät välitä suomalaisten poliitikkojen viherpesusta vaan he tutkivat sijoitusten faktoja. Rahat siirtyvät kestäviin kohteisiin, haluamme sitä tai ei. Jarruttamalla kehitystä suomalaiset poliitikot vain varmistavat Suomen jäämistä kehityksessä jälkeen.

Siksi turvetuotanto ajetaan juuri nyt alas aivan kuten varoitin jo 2011-14 ympäristöministerinä: silloin sanoin suoraan eräässä lehtihaastattelussa, että päästökauppa tulee tekemään turvetuotannon taloudellisesti kannattamattomaksi vuoteen 2020 mennessä ja että sen jälkeen niin paljon ilmastopäästöjä aiheuttavalle energialle ei vain riitä markkinoilla kysyntää. Keskusta vakuutteli koko 2010-luvun toisin ohjaten yrittäjiä investointeihin, jotka olivat kannattamattomia. Tämä ei ole päättäjiltä fiksua elinkeinopolitiikkaa vaan ihmisten harhaanjohtamista ilman vastuuta. Maataloudessa Keskusta teki muuten aikanaan samaa vastustaessaan EU:n häkkkikanaloiden kieltosuunnitelmaa: silloin kehitettiin Suomen toiveesta ns virikehäkkikanalan malli, jolle tehtiin lakiin poikkeus. Nyt 15 vuotta myöhemmin virikehäkkikanalainvestoinnit ovat osoittautuneet tappiollisiksi kun kuluttajat siirtyivät jo lainsäätäjää nopeammin hylkäämään virikehäkkikanaloiden kananmunat. Nyt sama murros menee muiden elinkeinojen läpi ja ne tulevat pärjäämään, jotka kehittävät entistä kestävämpiä toimintatapoja. Poliitikoilta huonointa toimintaa elinkeinojen kannalta on vain pyrkiä jarruttamaan muutosta ja vakuuttamaan yrityksiä vanhojen toimintatapojen ylläpitämisestä.

Markkinat ovat kiinnostuneita siitä miten hiilinielut kehittyvät ja pysäytetäänkö luontokato, ja jos näissä ei edistystä tapahdu, ei sellaisilla tuotteilla tule olemaan kysyntää. Samaan aikaan vapaaehtoisilla hiilimarkkinoilla tapahtuu valtavaa vuosittaista kasvua kun yritykset rahoittavat hiilensidonnan hankkeita osoittaakseen omaa ympäristövastuutaan kaikilla aloilla. Osa näistä toimista on ns kompensaatiomarkkinoilla tapahtuvaa, joilla yrityksillä on kasvava paine osoittaa rahoittamiensa toimien laatu ja lisäisyys verrattuna julkisiin ilmastotavoitteisiin. Jos nyt johonkin kannattaa taloudellisesti investoida maa- ja metsätaloudessa on se juuri näiden hiiltä sitovien tuotteiden kehittämiseen. Se on kasvumarkkina.

Uusteollistumisen mahdollisuudet

Mikä on sitten Suomen tilanne? Suomessa tuulisähkön osuus kasvoi vuonna 2022 16,7%:iin koko sähköntuotannosta käytännössä kaksinkertaistuen puolessatoista vuodessa. Seuraavan kolmen vuoden aikana verkkoon tulevat jo rakenteilla olevat hankkeet vastaavat Olkiluoto 3 -reaktorin sähköntuotantoa. Yhdessä nämä tulevat tekemään Suomesta sähköntuotannossa vapaan fossiileista jo lähivuosina. Mutta murros ei jää siihen: tuulivoiman kasvu tulee jatkumaan myös sen jälkeen ja se tekee sähköntuotannosta hyvin edullista. Putinin yritys sotkea Euroopan manipuloimalla kaasumarkkinoita jo syksyllä 2021 valmistautuessaan hyökkäykseensä Ukrainaan oli viimeisiä hetkiä kun hän saattoi aiheuttaa tällaista vahinkoa. Vihreän siirtymän edetessä Suomen riippuvuus fossiileista ja niiden aiheuttamista hintapiikeistä vähenee nyt nopeasti.

Tämä tarkoittaa sitä, että Suomessa on mahdollista tehdä yhdet Euroopan parhaista olosuhteista vihreän vedyn tuotannolle. Ensi vaiheessa se tarkoittaa sitä, että osa tuulivoimapuistoista voidaan valjastaa paikalliseen vedyn tuotantoon teollisten laitosten lämpökäyttöä varten, jolloin hiilineutraalien teollisuustuotteiden valmistamisesta tulee todellisuutta teräksestä alkaen. Vähän pitemmällä aikavälillä se mahdollistaa sähköntuotannon voimakkaan kasvattamisen ja vaihtuvatuotantoisessa järjestelmässä hetkellisten ylijäämien varastoimisen vetynä niin teollisuuden kuin liikenteen tarpeisiin. Tällöin vihreä vety alkaa syrjäyttää fossiileja teollisen lämmöntuotannon lisäksi myös liikenteestä.

Mitä tämä tarkoittaa? Suomi voi olla maita, joihin on hyvin houkuttelevaa investoida teollisuuteen lisää – siis uusteollistumisen mahdollisuudesta. Kyse ei ole vain olemassaolevan teollisuuden kilpailukyvystä vaan merkittävästä lisäteollisuuden houkuttelemisen mahdollisuudesta. Sähkön ja vihreän vedyn saatavuuden lisäksi Suomella on kilpailuvaltteja pohjoisen sijainnin tuomassa viilennyksen ja siihen myös tarvittavan puhtaan veden saatavuudessa. Ilmastokriisin oloissa nämä vahvuudet ovat vain vahvistumaan päin.

Kun lasketaan yhteen ne hankkeet, joita Suomeen suunnitellaan vetytalouden ja hiilineutraalisuusratkaisujen ympärille, on käsillä mahdollisuus teollisuutemme mittaluokan merkittävään kasvattamiseen, jopa kaksinkertaistamiseen. Hiilineutraalin teollisuustuotannon edelläkävijät tulevat saamaan valtavan markkinavaltin käsiinsä. Mutta ilman toimia ja myös poliitikkojen eteenpäinkatsovia päätöksiä emme tässä pärjää, sillä etenkin Ruotsin, Tanskan ja myös Euroopan suurten teollisuusmaiden Saksan, Espanjan ja Ranskan yritykset ja päättäjät ovat jo heränneet asiaan osaltaan.

Yhteenveto

Maailmalla on tapahtumassa sellainen talouden siirtymä kestäviin sijoituskohteisiin, jolle ei löydy historiasta montaa vertailukohtaa. Samalla on käynnissä teollisuuden uusjako ja uusteollistumisen mahdollisuus niille, jotka osaavat tehdä kierrätykseen ja kierrätettävyyteen perustuvia teollisia tuotteita hiilineutraalisti. Kaiken tämän taustalla on energiajärjestelmän muutos, jossa sähköntuotanto hajautuu ja integroituu läpi talouden. Ne maat, jotka osaavat muuttaa koko taloutensa joustavasti hyödyntämään digitaalisaatiota ja energiamurrosta tulevat menestymään: liikenne, asuminen, ruuantuotanto, raaka-aineiden käyttö ja palvelut ovat kaikki integroitumassa osaksi kokonaisuutta, jossa tuottavuus ja ympäristötehokkuus lyövät kättä. Ihmisille tämä tarkoittaa laajempaa liikkumisen vapautta, puhtaampaa ja monimuotoisempaa luontoa, hyvää työllisyyttä ja parempaa rahoituspohjaa hyvinvointirakenteiden ja koulutuksen tason kehittämiselle.

On selvää, että sellainen maa ei tule menestymään tässä murroksessa,  jonka vaalikeskustelujen pääkeskusteluaihe on mistä leikata ja miten vanhoja teollisuuden rakenteita voidaan puolustaa. Suomen on kyettävä rakentamaan itse luottavaisesti tulevaisuuttaan kokoaan suurempana energiamurroksen ja teollisuuden ympäristökestävyyden talousmahtina. Se tarkoittaa myös uskallusta investoida tulevaisuuteen ja rakenteiden muuttamiseen.