Suomi ei ole saari – vaikka Eurooppa-keskustelumme siltä kuulostaakin

Euroopassa tapahtuu. Saksassa sosialidemokraattien, vihreiden ja liberaalien uusi hallitus ottaa ohjelmassaan vahvan etunojan talouden viherryttämiseen, fossiilisten alasajoon ja energiaremonttiin sekä Euroopan unionin talousyhteistyön uudistamiseen. Suomen keskustelusta voi aistia, että Saksan askeleet tulevat yllätyksenä. Yllätys se ei ole muille kuin Suomelle, jonka kansallinen keskustelu on etääntynyt Euroopan yhteisen tulevaisuuden pohtimisesta omiin nostalgisiin poteroihinsa. Moni muukin asia Euroopan keskustelusta näyttäytyy Suomen poliittisessa keskustelussa yllätyksenä, kuten EU:n pyrkimys edistää vihreitä investointeja kestävän rahoituksen luokittelulla. Suomi ei ole saari, vaikka iso osa sen omista päättäjistä näyttääkin keskustelevan vain omassa kuplassaan, omille kannattajilleen. Suomen talouden ja hyvinvoinnin tulevaisuus on tiiviisti sidoksissa Euroopan tulevaisuuteen.

Suomen kannattaa aktivoitua Eurooppa-keskustelussa ja ottaa omaa tulevaisuuttaan jälleen paremmin haltuun. Tällainen visio Suomelta on puuttunut sitten pääministeri Paavo Lipposen aktiivisen Eurooppa-vision jälkeen. Siksi meidän on mietittävä sitä, minkälainen Euroopan unioni parhaiten palvelee Suomen ja laajemmin Euroopan etua tulevina vuosikymmeninä: niin talouden, ympäristön, ihmisten hyvinvoinnin kuin turvallisuudenkin kannalta. Menneeseen ei kannata jäädä tuudittautumaan.

Europarlamentin näkökulmasta suunta on odotettu ja toivottu. Vihreiden parlamenttiryhmän kannalta käänne on iso, sillä vihreiden pitkään ajamat tavoitteet ovat nyt Euroopan unionin uudistumisen valtavirtaa – mikä näkyy myös ryhmämme vaikutusvallan kasvamisessa niin europarlamentissa, komission tekemässä valmistelussa kuin jäsenmaissakin. Vihreiden ääni näkyy europarlamentin enemmistön kannoissa aiempaa vahvemmin.

Talousliiton osalta on selvää, että Euroopan unionin suurimpia haasteita on viime vuosikymmenen aikana ollut kyvyttömyys investoida uuteen osaamiseen ja teknologian käyttöönottoon. Euroopan veturi Saksa on hyytynyt niin digitalisaatiokehityksessään kuin energiamurroksessaan, vaikka sen teollisuus on yhä Euroopan voimatekijä. Alustataloudessa Yhdysvallat menee menojaan. Monissa muissa maissa on puolestaan ollut kyvyttömyyttä uudistaa talouttaan työllisyyttä ja tuottavuutta parantavalla tavalla. Ilmastopolitiikassa EU oli pitkään edelläkävijä, mutta kun nyt katsoo Yhdysvaltain ja Kiinan satsauksia puhtaaseen teknologiaan, on vaara, että EU jää tässäkin jälkeen.

Mistä tämä rakenteellinen jämähtäminen kertoo? Euroopan talouskeskustelun valtavirran näkemys on, myös Saksan tai Hollannin kaltaisissa fiskaalikonservatiivisissa maissa, että olemme menettäneet kyvyn investoida huomion oltua koko 2008 finanssikriisin jälkeisen ajan talouskurissa ja julkisen talouden alijäämien tuijottamisessa. Saksan uuden hallituksen ohjelmassaan ottamat askeleet talouspelisääntöjen uudistamiseen ovat siksikin odotettuja. Hallitusohjelma on maltillisen uudistava: se sanoo, että EU:n taloussääntöjä tulisi uudistaa kasvun, velkakestävyyden ja vihreiden investointien turvaamiseksi. EU:n perussopimuksia ohjelma haluaa uudistaa ”liittovaltion” suuntaan. Samalla se toteaa elpymisrahaston olevan ajallisesti ja määrällisesti rajallinen ratkaisu. Saksa ei siis liiku hallitsemattomasti vaan harkiten kohti uudistavaa talouspolitiikkaa.

Suomen kannattaa ottaa nyt aktiivinen rooli EU:n talouspolitiikan uudistamisessa. Ongelmamme ei ole muut EU-maat ja heidän kuvitellut meidän omasta edustamme poikkeavat etunsa, vaan ylipäätään Euroopan unionin ja sen jäsenmaiden kyky investoida talouden uudistamiseen, teknologiseen johtajuuteen ja työllisyyden nostamiseen. Talouskilpailu Yhdysvaltain ja Kiinan kanssa on se asetelma, jossa meidän on yhdessä pärjättävä. Se pätee myös Suomeen, jonka kyky houkutella investointeja ja panostaa TKI-osaamiseen on ollut vajavaista 2010-luvulla. Vakaus- ja kasvusopimuksen uudistamisessa järkevää olisi ohjata velkakestävyyden arviointia kestävyysvajeen ja talousuudistusten painottamiseen yksittäisten budjettivuosien alijäämistä. Samalla kun tehdään tilaa vihreille investoinneille, TKI-panostuksille ja elvyttävälle finanssipolitiikalle rahapolitiikan rinnalla, on vahvistettava taloudenpidon pitkän aikavälin kestävyyttä rakenneuudistuksia painottamalla. EU:n yhteisten varojen pohjan vahvistaminen on järkevää ottamalla käyttöön sellaisia EU-tason veroja, jotka on sisämarkkinoiden toiminnan tehokkuuden kannalta järkevämpää kerätä yhdessä. Näitä voivat olla erilaisten ympäristöhaittaverojen lisäksi päästökauppatulojen osittainen ohjaaminen EU-budjettiin sekä digijättien verottaminen.  Kun EU:lla olisi omia varoja, voi se tehdä taloussyklien mukaisesti finanssipolitiikkaa nykyistä joustavammin. Ehtona omien varojen kehittämiselle pitää olla se, että lisärahoitus ohjataan tulevaisuuspanostuksiin kuten tutkimukseen ja tuottaviin investointeihin.

Suomen keskustelussa julkisen sektorin alijäämät saavat ylikorostuneen aseman. Se ei ole järkevää taloudenpitoa sikälikään, että globaalitalouden valtavirran tekemän elvyttävän finanssipolitiikan ja lisääntyvien julkisinvestointien riskit tulevat joka tapauksessa vientivetoisen Suomenkin osaksi. Emme vain saa niiden hyötyjä kansallisen infrastruktuurimme kehittämisen osalta, jos emme osallistu tähän investointibuumiin. Sen sijaan, että puhutaan vain siitä milloin rahaa ei saa käyttää, EU-yhteistyössä on puhuttava enemmän siitä mihin rahaa kannattaa käyttää. Samalla on tärkeää muistaa se, että vaikka ilmastokriisin ratkaisuun tarvitaan vääjäämättä enemmän julkisinvestointeja infrastruktuurimme ja teknologiamme päivittämiseen ilmastokestäväksi, valtaosa investoinneista tulee silti yksityiseltä sektorilta. Niitäkin on vauhditettava.

EU-komission ilmastolakipaketin ja kestävän rahoituksen luokittelun käsittelyssä ilmenee myös Suomen eriskummallinen asemoituminen. Olemme hiilineutraalisuustavoitteellamme ilmastopolitiikan kärkimaiden joukossa, mutta heti kun alamme keskustelemaan siitä miten tavoite voidaan niin EU:n yhteisillä kuin kansallisilla päätöksillä saavuttaa, tulee jarrut päälle. Tämä on Suomen oman teollisuuden ja talouden uudistamisen kannalta haitallista. Ilmastoratkaisut ovat jo nyt talouden valtavirtaa maailmalla, sijoittajat siirtävät rahoitustaan vihreisiin kohteisiin. Nyt ei ole kyse enää siitä tapahtuuko tämä murros vai ei. Nyt on vain kyse siitä, olemmeko muutoksen tekijöitä, siihen sopeutujia vai sitä jarruttavia.

Suomen talouden ja teollisuuden tulevaisuuden kannalta on syytä tavoitella asemaa muutoksen tekijöinä: jos Suomen hallituksen ja EU:n politiikka tukee investointien ohjaamista kestäviin kohteisiin niin kannustimilla, julkisinvestoinneilla, normeilla kuin päästöjen hinnoittelulla, lisäämme teollisuutemme mahdollisuuksia luoda työtä tämän muutoksen tekijöinä. Tästä on lopulta kyse myös EU:n kestävän rahoituksen luokittelussa, jonka ensimmäistä toimeenpanosäädöstä Suomi nyt eriskummallisesti vastustaa. Se nostaa esiin eri elinkeinoalojen parhaita ympäristöhankkeita luomme kannustimen talouden uudistamiselle meillekin tärkeillä sektoreilla. Vastustamalla kannustimia edelläkävijäyritysten ratkaisujen markkinoille saattamisessa, me todellisuudessa emme valitse teollisuuden etua ympäristön sijaan vaan jarruttavien yritysten edun edelläkävijäyritysten sijaan. Se ei tietenkään ole järkevää muutoksen ohjaamista.

Saksan hallitusohjelma avaa uusia ovia myös EU:n puolustusyhteistyölle ja turvallisuudelle. Vähemmälle huomiolle Suomessa on jäänyt se, että Saksan hallitusohjelma korostaa puolustusyhteistyön syventämistä EU-maiden kesken erityisesti ”harjoitustoiminnassa, kyvykkyydessä, operaatioissa ja materiaalihankinnoissa”. Tämä on tervetullut linjaus Suomelle, jonka ilmiselvä kansallinen etu on vahvistaa EU:n puolustuksellisia valmiuksia Nato-yhteistyön rinnalla. Saksa otti myönteisen kannan myös määräenemmistöpäätösten lisäämiseen EU:n ulkopolitiikassa.

Suomen tulisikin toivottaa alkanut keskustelu Euroopan tulevaisuudesta tervetulleeksi. Vahvistamalla Euroopan unionin kykyä olla taloudellinen ja teknologinen edelläkävijä varmistamme ilmastokriisin ratkaisemista sekä oman teollisuutemme ja taloutemme tulevaisuutta samalla kun ylläpidämme hyvinvointivaltion rahoituspohjaa. Vahvistamalla Euroopan yhtenäistä ääntä ulkopolitiikassa ja yhteistyötä puolustuspolitiikassa ylläpidämme turvallisuutta lähialueillamme. Samalla EU:n pehmeää voimaa sääntelyn supervaltana ei kannata myöskään aliarvioida: se miten EU edellyttää kauppasopimuksissaan ja omassa sääntelyssään enenevässä määrin ihmisoikeuksien ja ympäristöpelisääntöjen vahvistamista, ohjaa myös muuta maailmaa. Tätä edustaa EU-komission tuore ehdotus rajoittaa globaalia metsäkatoa aiheuttavien tuotteiden markkinoillepääsyä. EU:n kautta voimme puolustaa kestävää vapaakauppaa, kun ohjaamme sen pelisääntöjä paremmiksi.

Euroopan unionin ja EU-maiden kehittäminen vastaamaan tämän ajan ja tulevien vuosikymmenten haasteiden ratkaisemiseen on Suomelle parhaimpia tapoja varmistaa oman maailmankolkkamme turvallisuutta ja hyvinvointia vuosikymmeniksi eteenpäin. Siksi suomalaisten päättäjien kannattaa ottaa pää pensaasta ja lopettaa tarpeellisten uudistuskeskustelujen välttely.

Europarlamentista näyttää siltä, että liian monen puolueen ja poliitikon Eurooppa-linjoja ohjaa kannatuksen menettämisen ja populismin pelko. Eristäytymällä Eurooppa-keskustelusta ja vain muutosta vastustamalla emme ota tulevaisuuttamme haltuun vaan pelaamme juuri hajottajien ja lyhytnäköisen populismin pussiin. Suomalaisten tuleva hyvinvointi edellyttää johtajuutta ja ratkaisukeskeisyyttä myös Eurooppa-politiikassa. Siihen suomalaisten puolueiden pitäisi parhaiden perinteidensä pohjalta pystyä niin oikealla, vasemmalla kuin keskelläkin.