Oikeus voitti - nyt ja neljä vuotta sitten erään turvapaikanhakijaperheen tapauksessa

Silloin itsekin otin perheen puolesta kantaa ja vastustin lapsiperheiden pakkopalautuksia vaarallisiin oloihin Afganistaniin. Minua ja kansalaisliikettä mollattiin silloin väärien tietojen levittämisestä. Nyt selvisi, että poliisi oli se, joka oli toiminut lainvastaisesti: sisäministeriö ja poliisi eivät silloin antaneet asiasta oikeaa kuvaa. Käräjäoikeuden päätöksen mukaan poliisin menettelytavat olivat sekavat ja virhe oli ilmeinen, päätöksestä ilmenee että poliisilla ei ollut riittävää ymmärrystä ihmisten oikeuksista ja oikeusturvan takaamisesta pakkopalautuksissa.

Joskus asioiden oikean laidan selvittämisessä kestää. Silti ihmisoikeuksien puolustaminen voi olla päivistä tai tunneista kiinni. Poliitikkona sitä on välillä päätettävä, että onko valmis ottamaan riskin siitä että on väärässä kun puolustaa ihmisoikeuksia vai onko valmis hyväksymään hintana hiljaisuudelle sen, että ihminen joutuu vaaraan. Minulle ihmisoikeudet on arvo, jota puolustan, ja siitä olen poliittisen vastuun valmis kantamaan.

Silloin pyysin lopulta anteeksi sitä, että olin sanonut lentokentällä pakkopalautettavien joukossa olevan lapsiperheitä. Siitä minulle irvailtiin. Luotin siihen kun sisäministeriö ja poliisi ilmoitti, että paikalla ei ollut lopulta lapsiperheitä. Vasta myöhemmin selvisi, että tämä raskaana olevan naisen perhe oli otettu Hämeen poliisissa talteen kahdeksi päiväksi aikomuksena pakkopalauttaa heidät ilman, että oli varmistettu päätöksen täytäntöönpanokelpoisuus. Sitten poliisi oli havainnut virheensä ja perhe vapautettiin, ilman että heille kerrottiin mistä oli kyse. Julkisuudessa poliisi myöhemmin selitti, että on niin vaikeaa tietää mitä kaikkia valituksia voi olla käynnissä. Tässä tapauksessa oli tasan yksi prosessi, joka oli kesken, muutoksenhaku oli käynnissä. Perhe lopulta tapauksen voitti.

On hyvin mahdollista, että ilman herännyttä kansalaisliikettä poliisi ei olisi havainnut virhettään ja perhe olisi palautettu Kabuliin, vaarallisiin oloihin. Sisäministeriön väite siitä, että palautetuissa ei ollut lapsiperheitä, perustui sekin aika tuoreeseen muutokseen. Palautettujen joukossa oli nimittäin 18-vuotias tyttö perheineen. Tämä tyttö oli käynyt koulut Suomessa, osasi suomea ja kirjoitti myöhemmin Kabulista pääministeri Juha Sipilälle kaipaavansa Suomeen kouluun. Tyttö perheineen myöhemmin pakeni Pakistaniin, eikä hän enää päässyt jatkamaan koulussa.

Sivistysvaltiossa jokaisen ihmisen oikeudet on turvattava. Se tarkoittaa ihmisoikeusmyönteisiä lakeja, lakien tulkintaa ja turvaa hallinnon mielivallalta.

Silloin Sipilän hallituksen aikana liikkui paljon epäilyjä ja myös suoria julkisia kannanottoja, joissa sisäministeriö ja hallitus korosti pakkopalautusten “tehokkuuden” mittarina kielteisten päätösten täytäntöönpanon korkeaa prosenttia. Kielteisiä päätöksiä yritettiin myös lisätä lakimuutoksilla ja hallituksen poliittisilla linjauspapereilla. Näissä unohtuu täysin se, että ne ovat valituskelpoisia päätöksiä ja turvapaikanhakijan oikeusturva on varmistettava kaikissa oloissa ja loppuun asti. Nyttemmin näitä käytäntöjä on parannettu oikeusturvan kannalta ja Sipilän hallituksen aikana heikennetyistä laeista turvapaikanhakijan oikeudesta avustajaan ja muutoksenhakuun on nyt myös esitetty vihdoin korjaava lakiesitys eduskunnalle.

Mitä Sipilän hallitus ja sen puolueet kokoomus, keskusta ja perussuomalainen puolue sitten saavuttivat tiukentamalla pakolaispolitiikkaa? Valtaosalle, ns selvissä tapauksissa, se ei muuttanut turvapaikanhaun lopputulosta. Se mitä muutokset tekivät, oli satojen ellei tuhansien epävarmassa asemassa olevien ja usein perheellisten hakijoiden oikeusturvan vaarantuminen. Monet heistä palautettiin “vapaaehtoisesti” tai pakolla. Aivan turhaan. Suomella ei ollut mitään syytä vaarantaa näiden ihmisten oikeuksia, koska monet heistä olivat kotoutuneet hyvin Suomeen.

Vaikka nyt kyseessä oleva perhe pelastui, Afganistaniin ja Irakiin palautettiin kyseenalaisin perustein monia muitakin kuin se 18-vuotias tyttö, joka kirjoitti kaipaavansa kouluun. Suomi on vastuussa niistä ihmiskohtaloista, joita lakimme ja päätöksemme aiheuttavat. Silloin jokaisen ihmisen oikeusturvan takaaminen, on hän sitten Suomessa tai muualla syntynyt, on ainoa oikea tapa sivistysvaltiolle kantaa vastuuta toimintansa seuraamuksista.